perjantai 17. elokuuta 2012

tolloja

kävimme johannan kanssa keskiviikkona tutustumassa paimion ihmeisiin. naurettiin että oltiin kyllä kuin kaksi maalaistolloa isossa kaupungissa kun jokapuolella tuntui olevan kaikkea niiiin ihanaa! löysin ihanaa lankaa, joka oli oikein tosi paksua, 70 % villaa, ja väriltään sellaista ihanan kirjavaa, vaaleanpunaista ja oranssia. virkkasin siitä parissa tunnissa kivan ruskan värisen syyshuivin, joka taas näyttää tuossa kuvassa tietysti ihan yksväriseltä. nyt en saa taas tätä typerää vekotinta tottelemaan, niin  jatketaan sitten kirjottamista tähän vaan ja kuva tulee sitten ilmeisesti tekstin loppuun. iski äsken jo tietokoneraivo kun en saa tekstiä laitettua tohon kuvan sivuun. olen niin vihainen etten pysty kattomaan tuota kuvaa ollenkaan nyt. se vaan liikkuu siinä eikä toimi.
typerä masiina.

ostin myös torpparin werstaasta mökille vaaleanpunaisen emalisen kattilan jossa mahtuu keittämään potutkin tai vaikka pienen sopan, ja ihanat kukalliset lampunvarjostimet meidän yöpöydänlamppuihin. ne maksoivat vain 5 ekeä/kpl, kun siellä oli ale! sitten mökin huussin oveen huvittava oikein fiini metallikyltti jossa lukee hienosti "toilettes", siinä on vitsi, koska sehän on paskahuussi.
pari muutakin putiikkia kävimme vilkaisemassa ja sitten tietty astassa kaffeella. ei ollut pahanhintainen reissu, ja ostin vain juttuja mitä oikeasti tarvitaan. tai no, olen mä noita huiveja virkannut varastoon jo ennestään ja mökillä on jo perunakattila...eikä kukaan nyt varmaan huussin viereen päästä vaikkei sitä kylttiä ovessa oliskaan. no mutta nyt teen julkisen lupauksen, etten shoppaa mitään typerää enää ennen kun pitää hommailla joululahjoja muksuille. nasulla alkaa muutenkin syksyllä ratsutuspuuhat, joka on hintavaa hommaa, ja remppamateriaaleja pitää vielä hankkia tuonne makuukammariin. mulla on tuossa kuvassakin näpit ihan maalissa, kun sain pönttiksen taustan maalattua kahteen kertaan eilen. vielä luultavasti 2x tarvitaan että saan sen kukerruksen seinästä pois.

nyt keittelen kondensoitua maitoa kun tekee mieli kinuskikakkua. siinäkin voidaan miettiä, onko järkevää ja ekologista pitää hellaa päällä kolme tuntia jonkun säilyketölkin takia, mutta en osaa tehdä kinuskia keittämällä sitä kattilassa, se ei paksune tarpeeksi vaan valuu kakun päältä hitaasti pois. ja tuosta tulee niin kovin namia...  mökillä herkutellaan sitten huomenna kalasopalla ja kinuskikakulla. olipa vaikea sana ja iski joku lukihäiriö vielä siihen päälle. kirjoitin ihan väkisin monta kertaa "kinuskikakalla" ja "kinuskikakualla" enkä meinannut tajuta että mikä siinä on pielessä. "kinuskikakulla" näyttää muuten varmaan aika hurjalta sanalta vaikka englantia äidinkielenään puhuvan silmissä. no joo, ehkä pitäisi mennä tästä lätisemästä vielä hetkeksi pötköttämään ennen kuin herätyskello soi. tarkistan että kattilassa on tarpeeksi vettä ettei se porise tyhjiin sillä välin kun yläkerrasta kuuluu tuhina.

Ei kommentteja: