perjantai 14. joulukuuta 2012

heppastelua

meillä on ollut nasun kanssa kovin kivaa viime aikoina! teemme kävelylenkkejä maastossa ja puuhastelemme yhdessä kaikkea mukavaa. nasulla on hellyyttävä tapa mennä mun selän taakse piiloon kun tulee lenkillä vastaan jotain pelottavaa. hän vaihtaa puolta sellai että mamma jää hänen ja pelottavan jutun väliin, ja sitten taas takaisin kun ollaan menty ohi! se on niin söpö!!
eilen soviteltiin taas uutta satulaa. aivan sattumalta vanha tuttavani myi netissä juuri sitä satulaa mitä olen nasulle ajatellutkin, ja hain sen häneltä turkusesta eilen ja kokeilin sitä nasulle heti illalla. se ihan loksahti selkään, oli ihan suorassa siinä eikä puristanut mistään, eikä edes tullut lannerangan päälle ollenkaan, mikä on ollut ongelmana kun nasun selkä on niin tosi lyhyt. kokeilen vielä viikonloppuna juoksuttaa sitä hieman satula selässä että nään miten se liikkeessä asettuu. jos hyvin käy, saadaan puoleen hintaan uutta vastaava satula. sitten onkin enää se pieni este että siellä satulassa pysyisin vielä jonain päivänä.
olin kaameassa lumipyryssä urheasti juoksuttamassa nasua tässä alkuviikosta, harjoittelemme sitä vaikeaa oikeaa kierrosta kun se on alkanut sujua jo vähän. nasulla oli ekaa kertaa sivuohjat mitkä olin jättänyt aika löysälle kun kerran oli eka kerta. nasu pisti taas kaksi pukitussarjaa alkuun, ihan selkeästi se aina protestoi uutta asiaa sillä. sanoin sille sitten että lopeta, pölvästi, niin se jäi siihen möllöttämään hetkeksi ja lähti sitten menemään niin valtavan kaunista ravia että voi hitsi. eikä ollut enää mitään ongelmaa. jostain syystä hänen vain täytyy se pukitushomma saada tehtyä jos on uusi asia opittavana, vasta sitten voi ruveta treenaamaan.

sieltä tullaan mammaa vastaan, ihana!

kohtapuoliin saakin ruveta ostamaan aineksia jouluherkkuihin. meille tulee joka vuosi luomukinkku, joka ei ole kylläkään hinnasta johtuen mikään kauhean iso mutta kyllä sitä muutama päivä popsitaan. laatikot olen jo tehnyt pakastimeen. minä haluan aina jonkun erityisherkun jouluna, se on joka kerta eri. tänä jouluna ajattelin tehdä kylmäsavulohesta rullan mihin laitan piparjuurituorejuustoa ja jotain tommosta namia sisälle. ja sitten teen ison kakun mihin tulee varmaan taas jotain vaniljamömmöä ja luumumarmeladia ja joko marsipaanipinta tai sitten sitä sokerimassaa. tein sellaisen kerran ja se vei kaikilta kielet mennessään sellai että oli muutaman päivän aika hiljaista.
kuusikin pitäisi jostain hommata. meillä kasvaa muutama oikein nätti omakin, mutta en tiedä raaskiiko. ei silti oikein houkuta maksaa muutamaa kymppiä kuusesta, kun niitä on kerran metsät täynnä. saha mukaan vaan ja hämärähommiin. tähän loppuun tunnelmakuva meidän saunasta!



1 kommentti:

Bessie kirjoitti...

Teillähän kuuluu ääni muuttuneen kellossa, ei kuulosta enää siltä että toinen olisi rajoja rikkomassa kokoajan ja kiskaisemassa olkapäätä irti paikaltaan.