keskiviikko 19. joulukuuta 2012

kesälomasuunnitelmia

meikäläinen on sen sortin taivaanrannan maalari, että katse on aina tulevassa ja pää suunnitelmia täynnä. usein on öisinkin vaikea saada unta, jos on keksinyt jonkun jännän suunnitelman minkä aikoo toteuttaa, koska pitää hioa sitä mahdollisimman hyväksi. suunnittelu on elämän suola. uuden vuoden jälkimainingeissa alkaa taas puutarhasuunnittelu, mutta sitä ennen keksin mitä kesällä tehdään keittiöön! olen tähän taloon muutosta asti harmitellut sitä, että kun keittiöstä pitää kiertää koko talon ympäri että pääsee kasvimaalle. olen suunnitellut ovea toisen keittiönikkunan paikalle koko ajan ja nyt sain taas hepulin ja laitoin alustavasti hösseliksi. eihän siihen tarvita kuin jonkinlainen lupa, rakennussukulaisäijä puoleksi päivää, se ovipaketti, hieno metallinen ovikatos ja lautaa ja maalia, että saadaan rappuset kasvimaalle. näin siis tapahtukoon alkukesästä, isäntä saa kuulla tämän kun tulee töistä. meidän isäntä on onneksi sitä lajia joka ei laita kauheasti hanttiin. budjetin rajoissa saan toteuttaa itseäni. löysin jo netraudasta haluamani oven karmeineen kynnyksinen päivineen ja kauniin ovikatoksen jostain toisesta paikasta. en malta odottaa! pottumaa tosin pienenee hieman kun raput tulevat sinne asti, mutta ei se haittaa. voin laittaa yrtit siihen rapun pieleen sitten ja ihanan köynnösruusun tai kärhön kasvamaan kaidetta pitkin ylös talon seinää. aika ihanalta kuulostaa vaikka itse sanonkin.

tässä on ovi kesällä.

haettiin kuusi edellispäivänä isännän enon metsästä. se on ihan nätti ja sopivan toispuoleinen kun meillä on niin pieni olohuone, se täytyy sijoittaa seinän viereen ja olisi sääli leikata oksia pois. sitä paitsi parimetriset luonnonkuuset on niin harvoja ettei niistä paljoa voi pois enää ottaa jos jotain vihreää haluaa olohuoneeseensa. pikkujoulukuusi meillä on kyllä tosi tuuhea, laitanpa tähän kuvan hänestä. tämä on ollut jo pari viikkoa ilahduttamassa meitä.
enpä laitakkaan, se kuva taitaa olla kamerassa vielä.

lunta on puoli metriä ja lapsilla on hauskaa. ja on meillä aikuisillakin, olisi kamalaa jos olisi ihan musta maa niinkuin viime vuonna ja hämärää ja ällöä. lumitöitä saa tehdä joka päivä kun sitä tulee kokoajan lisää. tonttujen jälkiä on näkynyt pihalla paljon ja luulen että ikkunaan kiinnitetty lista on luettu ja pukille viety. lauantaina haetaan kinkku ja sunnuntaina siivotaan. huomenna teen joulukakkuja isännän sukulaisille, olen joka vuosi tehnyt ruokalahjoja, ne ovat parhaita ja arvostettujakin kuulemma. aattona sitten käydään viemässä pollelle jouluherkkuiloa ja sitten tossutellaan kotona tapaniin asti. mainiota joulunalusaikaa!

1 kommentti:

Bessie kirjoitti...

Ohhoh, sinähän olet hurjapää kun pistät tapahtumaan omat suunnitelmasi -hienoa! JA ihanaa että on vielä remonttitaitoisia ihmisiä jotka käytännössä toteuttaa.