perjantai 8. helmikuuta 2013

vauhdikasta yöelämää

kissat aloittavat joka yö yhden ja kolmen välillä riehaamisen, toisinsanoen bosse joka saa mukaansa killin ja tellun. killi ja bosse ovat parhaat kaverukset ja juoksevat peräkanaa meidän pienessä mökissä niin että oksat pois. sitten jos killi saa bossen kiinni, se alkaa kirputtaa sitä ja bosse makaa selällään ja nautiskelee! se on hauskaa, kun luulisi että se sattuisi kamalasti pieneen nahkaiseen rääpäleeseen mutta näyttäisi olevan bossesta vaan hyvää viihdettä. se on ihanaa kun pienen pää voi olla killin kidassa välillä mutta se on niin hellää heidän välillään, killi vaan tietää että leikkikaveria ei syödä vaikka saisi sen hengiltä yhdellä puraisulla. ja bosse on mahdottoman rohkea killin kanssa.
tellu taas joutuu jatkuvien yllätyshyökkäysten kohteeksi ja välillä painitaan ja nujakoidaan kovasti, sitten nuoleskellaan taas toisen turkkia. tellulla on ollut kerran pennut ja selvästi se suhtautuu bossenkin kaahailuun hyvin äidillisesti, kärsivällisyyttä riittää mutta joskus tulee mitta täyteen. pikua on taas ruvennut vähän se natiainen ärsyttämään, ei muuten, mutta silloin kun bossella on vauhti päällä.
eikä ne ole yhtään linnassansa!! voi jessus sentään, sataviiskymppiä se maksoi ja tuolla se seisoo! se olisi tarvinnut olla alakerrassa, koska kissat on aina samassa kerroksessa missä minäkin, mutta kun alas ei oikein mahtunut mihinkään.

minä olen taas ihan töttöröö, kun joka yö pitää herätä noiden hölmöilyä kuuntelemaan. olin joogassa eilen illalla ja jollain kävi siellä vähän hassusti, kauhea kuorsaus kuului loppurentoutuksen aikana, hahhah! hyvä että sain pidäteltyä naurun, se oli kyllä niin hauskaa. pelkäsin joogaan mennessä että jos nukahdan, kun monesti juuri loppurentoutuksen aikana sitä alkaa olla niin rentona ja valmis jo sänkyyn että on sellaisessa puoliunessa ja sitten sitä havahtuu kun opettaja sanoo että pikkuhiljaa voisi ruveta kipristelemään taas sormia ja varpaita. mutta joku muu nyt sitten ehti ensin eikä ollut kyllä vaaraa että olisin nukahtanut tällä kertaa kun nauratti niin paljon.

ostin back on track-kaulurin koska olen moniongelmainen hartioistani ja selästäni. tuo piikkimatto on ihan ehdoton, rötkötän sen päällä melkein joka ilta ennen nukkumista, se tuo parempilaatuisen unen ja lämmittää ihanasti. nyt olen sitten ihan innolla kuleskellut kauluri päällä täällä, kun siinä lapussa luvattiin jopa että alussa voi tuntua ihan kipuakin kun veri alkaa niin voimakkaasti kiertää eikä aluksi saisi käyttää edes kuin 4 tuntia kerrallaan. eikä saa käyttää kun on raskaana, ihan niinkuin se olisi oikeinkin vakavasti otettava terveystuote! no, en huomaa mitään vaikutusta. tokihan se nyt hieman lämmittää, mutta jos olisin tunkenut kaulahuivin paidan alle, se lämmittäisi samalla tavalla. ei minkäänlaista kipua, ja niinkun minä sitä odotin! aina kun hommaa jonkun uuden kuntoiluvekottimen tai jonkun tämmöisen terveyteen vaikuttavan systeemin, sitä luulee alkuinnossaan että nyt lähti kaikki ongelmat ratkeamaan. mitä vielä, ei ole oikotietä onneen. paitsi ehkä se jooga.

laitan tähän nyt poikkeuksellisesti kuvan itsestäni että näätte  tuon pöljän kaulurin.

ja sitten bossesta ihana vauvakuva, tämä on leenan ottama, voiko olla mitään noin söpöä!


2 kommenttia:

Bessie kirjoitti...

Yörallit on sitä kissan elämää ja ihana kun Bossella on tuota eläinperhettä ja kamuja joita villitä mukaan yöjuoksulle. On se vaan niin söpö, niinkuin kaikki kissat.

Hihii, nauroin tuota jooga-kokemusta. Toihan vaan osottaa että on ollut rentoutunut olo jos joku nukahtaa, tietysti vähän kiusallista jos rupeaa kuorsaamaan :D. Jooga on kyllä ihanaa <3

Tuo on niin tyypillistä että kun hankkii jonkun hienon jutun niin eläin tai eläimet ei olekaan siitä niin kiinnostuneita. Vähänkun etsin Skinnylle aina jotain tuotteita jotka sitä "hoitaisi", mutta se ei voisi vähempää pitää esimerkiksi sen a-vitamiini nenäsuihkeesta XD... Ja valkosipulit ja kuminasiemenöljy on kanssa yökyök.

Bessie kirjoitti...

Aina lähtee liian aikaisin kommentti! Nuo back on trackin tuotteet taitaa olla ylimainostettuja, niitten pitäisi olla oikeita ihmetuotteita, taitaa olla vaan muotivillitys. Minäkin ostin Skinnylle noita mutta liekö sen erikoisempia kuin mikään muukaan. Mutta siltähän ei voi kysyä...